<a
Vaarini Erkki Hyytinen oli taitava puuseppä. Hän oli kuuluisa puusaaveistaan, joita löytyi jokaisen hänen lapsiensa saunoista ja karjakeittiöistä.
Vaari ja mummo Alina asuivat Laakon talon mummunpäässä. Talosta oli purettu miltei puolet päärakennuksesta, eli nk. lautapää pois, ja heille oli tehty hirsitalon perähuoneeseen oma sisäänkäynti. Puretun lautapään tarvikkeet käytettiin kotimme rakennukseen. Lautapään kivijalan sisälle mummo perusti kasvimaansa.
Mummunpäässä oli huone, keittiö ja porstuassa oikealla vesiklosetilla varustettu vessa. Pientä keittiötä hallitsi vaarin höyläpenkki, joka taisi toimia myös pöytänä.
Vaari nikkaroi keittiössä puuhommia, höyläili saavilautoja. Höyliä oli kaapissa melkoinen arsenaali, kaikenlaisia kouruterillä varustettuja kapeita pieniä ja isoja pitkiä. Lastuja oli aina lattialla, kun siellä kävi. Mummo lakaisi niitä kamarin pönttöuunissa poltettavaksi.
Vaari teki lapsilleen vastakkain istuttavat pihakeinut. Tukevatekoiset, kestivät vuosikymmenet. Niitä oli Hyytisen, Päivärannan, Kotimäen ja meidän kodin pihassa.
Vaarin viimeisiä töitä oli lastenlapsilleen tehdyt pienet parireet. Ne oli tarkoitettu halkojen ajoon liiteristä tupaan. Malli oli oikean hevosen parireen mukainen, takajalakset ristinaruilla kiinni etujalaksissa, joten jalakset kulkivat samaa uraa.
Sain reen jouluna 1960. Vaari kuoli seuraavana kesänä. Kotimäen ja Hyytisen pojat olivat saaneet reet aiemmin ja ne olivat hieman isompia kuin rekeni.
Kun sisarusten kanssa vanhenimme, ei reelle ollut enää käyttöä. Säilytin sen kotimme vintillä ja myöhemmin taloni ullakolla. Reki on vieläkin käyttökuntoinen, muutama lavan riman olen joutunut uusimaan.
Lasten lelut oli silloin tarkoitettu hyötykäyttöön ja kestäviksi. Tuskin tämän päivän Stiga-kelkat kestävät yli 60 vuotta.
Kirjoittanut Pentti Hyytinen