<a
Sain käsiini Helvi Mämmin (Alina ja Erkki Hyytisen tytär s. 1914 k. 2010) vieraskirjan, joka kertoo omaa tarinaansa sukulaisten vierailuista toistensa luona. Vaikka linja-automatkat tehtiin hiekkateitä pitkin ja ajonopeudet olivat pieniä, oli tapana matkustaa sukulaisten juhliin tai muuten vierailulle. Oheisesta sivun kopiosta monet voivat nähdä läheisensä nimikirjoituksen yli 80 vuoden takaa.
Helvi työskenteli pitkään vanhempiensa kodissa. Hän lähti opiskelemaan emäntäkouluun lähes 35-vuotiaana. Erkki-isä on kirjoittanut kauniin kirjoituksen Helvin muistikirjaan lähdön aikaan. Tämäkin aarre sisältyy Helvin vieraskirjaan.
Helvin päiväkirjasta löytyi Helvin kirjoitus lähes 40 vuoden takaa. Kirjoituksessa kiinnittyy huomio siihen, miten monenlaisia käänteitä mahtui nuoren perheen elämään lyhyen ajan sisällä. Työn perässä muutettiin jopa Ruotsiin saakka. Timo, Helvin ja Olavin poika kertoi, että Boråsissakin muutettiin kolme kertaa. Kirjoitus kertoo myös tuon ajan tavasta hoitaa vanhukset kotona loppuun saakka. Maalaisympäristössä se oli mahdollista, koska työtä tehtiin kotona. Vaati paljon kärsivällisyyttä hoitaa halvaantunutta anoppia, kun oma lapsi oli vasta vuoden ikäinen. Monikohan nykyäiti siihen ryhtyisi?
Paakkila, jossa Helvi ja Olavi Mämmi asuivat 18 vuotta, sijaitsi Laakkolan raitilla Helvin kotitalon naapurissa, lähellä kotiani. Kävin usein pikkutyttönä heidän luonaan. Olen kirjoittanut runon lapsuusmuistostani käynnistäni Paakkilasta ja syreeneistä, joita kasvoi Paakkilan talon tienvierustalla, sinne johtavan pikkupolun päässä.
Tänä päivänä vuonna 2024 Paakkilassa ei enää asusta sukulaisia. Mutta Pajala on edelleen Timo Mämmin perheen kesäpaikkana. Hän on myös hankkinut isänsä Olavi Mämmin syntymäkodin, Mämmin, Pajalan vierestä. Nyt on tilaa jälkeläislapsille temmeltää ja viettää suloisia kesäpäiviä isoisän ja isoäidin luona.
Pajala 20.4.86
Tämä kirja on ollut pimennossa 35 vuotta. Paljon on tapahtunut tänä aikana. Kerron nyt tässä vähän elämämme vaiheita.
Vuosi 1951 olimme Paraisilla, Olavi kalkkitehtaassa ja minä olin juustolassa. 1952 vuoden alusta muutimme Utajärvelle, sain sieltä kodinhoitajan paikan. Kiertelin siellä vuoteen 1954. Keväällä ostimme Juho ja Aino Revolta Veikkolan, ja muutimme sinne. Timo oli silloin vuoden vanha.
Mummu ja vaari muuttivat meille. Halvaantunut mummu eli meillä toista vuotta. Kuoli kesällä 1955. Seuraavana talvena 1956 myytiin Veikkola Leino Saaraselle. Muutimme Ouluun vuokralle. Sitten syyskesällä ostettiin Pateniemestä Pelasojalta omakotitalo – vähän keskeneräinen, ja sitä valmistimme sitten talven.
Oli kovaa työttömyyttä niihin aikoihin. Keväällä 1957 möimme sen talon, ja lähdimme Ruotsiin, Boråsiin, ja siellä olimme 4 vuotta – tehtaan töissä. Timo alkoi siellä koulunkäynnin.
Ostimme Paakkilan Oivalta, ja muutimme sinne pääsiäisen aikaan v. 1961. Aloimme asua taloa, laitoimme lehmiä ja niin poispäin. Isä kuoli syöpään samana keväänä. Helluntain aikaan oli hautajaiset. Olavilla oli silloin vielä hyvä terveys, jaksoi raataa maatöitä. Mämmivaari oli meillä siihen asti, kun hän sairastui eikä voinut kotona hoitaa. Hän oli hoidossa Ojantakasilla. Vuonna 1969 oli sitten hänen elämänsä loppu.
Olavilta meni terveys ja pantiin maat pakettiin, ja minä pääsin koululle keittäjäksi, ja olin siellä 65 ikävuoteen asti, jolloin pääsin eläkkeelle. Paakkila myytiin Anna ja Risto Hyytiselle, ja me ostimme tämän Pajalan Koivulan Reinon perillisiltä. Teimme tässä täysremontin, ja nyt vietämme näitä eläkepäiviä tyytyväisinä ja onnellisina.
Tällaiset ovat olleet elämämme vaiheet näinä 35 vuotena avioliittomme aikana.
Helvi Mämmi
Helvin mies Olavi eli Olavi-setä jakaa tässä vaimonsa Helvin veljen lapsenlapsille Kari Hyytiselle ja Ville Tuokkolalle "Humstetin oikeuksia". Mitä ne Humstetin oikeudet olivat, niistä eivät aikuiset saaneet selvää. Lapset menettivät oikeudet, jos tekivät jotakin ilkeyksiä, joten ne kannatti saada. Olavilla oli erityinen kyky heittäytyä juttuun lasten kanssa. Huumorintajua riitti joka tilanteeseen.
(Klikkaa kuvaa nähdäksesi kuvatekstin)
Kirje Helville tämän vanhemmilta:
”Onnea ja Jumalan siunausta uudelle työsarallesi. Olisimme mielellämme pitäneet sinua kotonakin, mutta tulethan takaisin kotiin.
Kiitoksia paljon. Olet ollut meille hyvä lapsi.
Äiti ja isä
Pulkkila 29.4.1949″
SYREENIKIMPPU
– Outi Hyytinen
Äiti on armas, äiti on kaunis, äiti on rakas.
Varsahyppyä, joka askeleella armas, kaunis, rakas.
Sävellän laulun.
Kunhan olen käynyt Helvi-tädillä ja palannut, laulan äidille.
Helvi-täti valuttaa karjakeittiössä lämminhöyryistä maitoa harsokankaan läpi maitotonkkaan
siniharmaa työtakki, navetantuoksuinen
Olavi-setä luo talikolla lehmänlantaa kärryihin.
Helvi-täti riisuu navettahuivin, sipaisee tukkaansa,
nostaa pullakorin pirtin kaapista ja hyrähtää nauruun. Kaataa kahvia ja kehottaa pöydän ääreen ottamaan.
Syreenit ojan vierustalla Helvi-tädin talon vieressä kukassa, miten ihania!
Armas, kaunis, rakas, kuiskaan joka oksaan sanoja, jotka leviävät kimpuksi kädessäni
Hiekkatiellä kultakivet kimaltelevat,
Olen kevyt ja hyräilen jotten unohtaisi laulua
”Mitä sinä olet mennyt tekemään! Mistä otit syreenit? Eihän niitä saa ottaa toisten pihalta!”
Äidin käsi taikinapulikassa, pysähtynyt.
Laulu kuivuu, kyyneleet tilalle.
Helvi-täti kaartaa pyörällä pihaan odottamaan kyytiä iltakokoukseen.
Juoksen vieraskamariin, nojatuolin taakse.
Anteeksi rakas Helvi-täti…anteeksi rakas äiti, en tiennyt.
Helvi-täti istuu kiikkutuolissa käsilaukku sylissään. Äiti on riisunut esiliinan.
Rakkaus on jo levinnyt syreeninoksista pirttiin.
koonnut ja toimittanut Outi Hyytinen
2024