Harrastan aktiivisesti sekä maantie- että maastopyöräilyä. Ennen kaivosajoa olin ajanut vuosien aikana useita ns. ”brevet”-reissuja, joissa ajetaan tietyssä ajassa yhtäjaksoisesti 200, 300, 400, 600 ja 1000 kilometriä. Näillä reissuilla on mahdollisuus tankata energiaa huoltoasemilla, ravintoloissa jne. En yleensä valmistaudu sen kummemmin noihin ajoihin.
Ensimmäiseen kaivosajoon lähdin samalla asenteella. Ajattelin, että jos jaksaa ajaa 8–20 h yhtäjaksoisesti pienillä tauoilla, kaivoksesta nousu on ”läpihuutojuttu”. Toisin kävi.
Pyhäsalmen kaivos on Euroopan syvin perusmetallikaivos, syvimmillään 1444 metriä. Kaivos sijaitsee Pyhäjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Kaivoksen pohjalle menee kaksi pystysuoraa kuilua, toinen hissille ja toinen sähkö- ja vesitekniikalle.
Hissin lisäksi kaivokseen menee maan päältä vinotunneliksi kutsuttu huoltotunneli. Tunnelissa on pimeää, kosteaa, kuumaa ja pölyistä. Tunnelin katosta tihkuu paikoitellen vettä. Ajoväylä koostuu kivimurskeesta, johon on sotkeutunut savea ja muuta pehmeämpää maa-ainesta. Tunnelin kallioseiniin on maalattu ajosuuntanuolet ja korkeusmerkintöjä matkan varrelle. Suuri osa louhintatunneleista on yhteydessä vinotunneliin. Siispä pitää olla tarkkana, ettei eksy umpikujaan tai putoa hissikuiluun.
Vinotunneli on 11 km pitkä. Reitillä on 1440 nousumetriä, keskijyrkkyys 13%, jyrkimmät kohdat 27%. Se on pohjoismaiden jyrkin ja pisin yhtäjaksoinen nousu, ja vastaa jyrkimpiä Keski-Euroopan pyöräilykilpailujen ”alppinousuja”. Mutta tämä mäki on ihmisen kaivama, ja nouseekin maan alta maan päälle. Tässä ei tavoitella vuoren huippua, vaan maan pintaa. Ajo ylös huoltotunnelia pitkin nelivetoautolla alennusvaihteella kestää n. 30–45 minuuttia.
Oulun Triathlon & Cycling ry on toteuttanut kaivoksessa kaksi pyöräilytapahtumaa. Näissä tavoitteena on ollut ajaa pyörällä ylös kaivoksen pohjalta vinotunnelia pitkin. Samalla on järjestetty pelastautumisharjoitus ja kalustotestaus Pyhäjärven VPK:lle, sieltä on tullut ambulanssi, ja kaivosyhtiöltä turva-auto. Pyörällä pohjalta ei ole aiemmin ajettu ylös. Tapahtumat ovat olleet yksityisiä ja suunnattu seuran aktiivijäsenille. Osallistujamäärä on rajattu kahteenkymmeneen.
Molempien tapahtumien aikana kaivos on ollut tuotantokäytössä. Louhinta Pyhäsalmella on päättynyt 2019. Malmin rikastustoiminto jatkuu vielä pienimuotoisena vuoden 2025 asti.
Ensimmäinen yritys 2.11.2013
Ajoin aamulla Oulusta Pyhäsalmelle. Kokoonnuimme kaivoksen parkkialueella. Jännitystä oli paljon ilmassa. Kaivosoppaat ohjasivat meidät kokoontumistilaan hissin lähtötasanteella. Pyörämme laskettiin ensin muutamalla hissiajolla alas kuilun pohjalle. Sitten menimme kolmessa erässä hissillä alas. Pelkästään hissimatka kolisevassa, pimeässä kuilussa oli jo jännittävä kokemus. Matka hissillä kaivoksen pohjalle kesti n. 3 minuuttia. Kun hissi pysähtyi alhaalla, nytkähteli se tovin jojon lailla. Tämä johtuu 3 km pitkien vaijereiden venymisestä liikkeen aikana. Alas laskeutumisen aikana huomasi, miten ilma muuttui maanpinnan 0-kelistä kesän lämpöön ja kosteuteen.
Olin huoltanut pyörän, ottanut pari juomapulloa ja pussillisen pähkinöitä evääksi. Pyöräilykypärässäni oli otsalamppu. Vaatetuksen minulla oli suomalaisen syksyn maantiepyörävarustus, eli pitkät ajohousut ja pitkähihainen pusero. Pyöränä täysjousto maasturi normivälityksillä. Minulla ei ollut suorituksenaikaista sykenäyttöä. Syke ja matka nousutietoineen tallentui hihaan kiinnitetylle FRWD tallentimelle, josta sain suoritusdatan jälkeenpäin analysoitavaksi.
Väylä on niin jyrkkä, että pysähdyttyään on vaikea lähteä uudelleen liikkeelle. Tauot ja uusi liikkeellelähtö pyörällä onnistuu, kun pysähtyy jonkin vaakatasossa olevan louhintatunnelin suulle ja hakee sieltä alkuvauhdin.
Lähdin pollevasti liikkeelle liian isolla vaihteella. Heti muutaman polkaisun jälkeen vaihde vaihtui pienimmäksi mahdolliseksi. Pian tuli hillitön kuumuus ja hiki, eli ajovaatteet olivat täysin väärät. Pysähdyin 18 minuutin kohdalla ja vähensin vaatetta reppuun. Sitten tuli 15 min yhtäjaksoinen rykäisy, sykealueella 170–187, jolloin etenin n. 2,5 km. Sen jälkeen alkoi kone piiputtamaan. Jouduin pysähtymään 5–10 min välein, puhaltamaan ja keräämään voimia. Energiat pääsivät loppumaan.
Turvakoulutuksessa ennen varsinaista ajoa oppaat kertoivat tunnelissa olevan lyhyen tasaisemman jakson jossain puolivälin jälkeen. Siis nousua hieman loivemmalla kulmalla. Pysähdyin siinä, ja yritin kerätä voimia. Lähdin sen jälkeen liikkeelle ja ihmettelin, miten pyörä kulkee niin kevyesti. Kohta vastaan tuli valopiste ja toinen pyöräilijä, joka huusi isosti ”ajat väärän suuntaan!”. Olin niin väsyksissä, että suuntavaistokin petti! Ei auttanut muuta kuin kääntyä ja siinä meni sitten viimeisetkin voimat.
Sinnittelin 7 km asti eli n. 2/3 matkasta. Aikaa meni 1 h 36 min. Tuossa kohtaa olin ihan puhki. Oli pakko keskeyttää ja jäädä odottamaan takana tulevaa turva-autoa. En päässytkään ylös kaivoksesta pyörällä polkemalla! Paljon jäi hampaankoloon. Hieman helpotusta tuskaan toi tieto, että 20 liikkeelle lähteneestä 5 keskeytti, kaikki minua nuorempia, osa aktiivisia kansallisen tason triathlonkilpailijoita.
Ouluun palasi turhautunut ja itseensä pettynyt Hyytinen.
Seuraava yritys tuo maaliin 2.4.2016
Olin tässä välissä muuttanut Oulusta Tampereelle. Pirkanmaan kumpuilevat maaston muodot toivat pyöräilyyn uudenlaista haastetta. Täällä, usein 30 km lenkillä, tuli enemmän nousumetrejä, kuin Oulun alueella 100 km lenkeillä. Toivoin, että Oulun seura järjestäisi uuden kaivosajotapahtuman, joten jatkoin jäsenyyttäni seurassa. Syksyllä 2015 tuli tieto uudesta mahdollisuudesta.
Aloitin heti valmistelun. Hankin ensin kevyemmän, riittävän hitailla välityksillä varustetun maastopyörän.
Käynnistin mäkitreenit Tampereen Lukonmäessä, jonka mäenrinteessä on laskettelurinne ja mäkihyppytorni. Mäen päälle menee asfaltoitu katu ja maastoreitti. Lukonmäen 11 % nousukulma on hieman loivempi kuin kaivoksen vinotunnelin keskijyrkkyys. Ajelin ensin muutaman kerran mäkeä ylös ja testailin välityksiä sekä seurailin sykettä. Tässä treenissä tulee väistämättä lepotauko, kun tullaan mäki ”lasketellen alas”, joten ihan kaivosajon yhtämittaista nousua ei voi toteuttaa.
Tehostelin treeniä syksyn kuluessa niin, että pyrin ajamaan 2–4 krt mäen ylös peräkkäin vähintään kerran viikossa. Näissä testeissä ei ollut tarvetta huomioida energiatankkausta mitenkään. Mutta sykkeistä olin huolissani. Muutaman nousukerran jälkeen sykkeet olivat ”tapissa” ja ymmärsin, että ilman tarkempaa valmistautumista en selviäisi 11 km pitkästä noususta.
Kävin marraskuussa 2015 perusteellisessa kuntotestissä urheilijoiden testaukseen erikoistuneessa laboratoriossa. Siellä selvitettiin tuolloiset sykerajani. Aerobinen kynnys oli 136 ja anaerobinen kynnys 171. Kävi ilmi, että jos pidän sykkeet hiukan alle anaerobisen kynnyksen, ja huolehdin energian saannista, suoritus saattaisi onnistua. Varoituksena TESKU:n testaajat sanoivat, että jos syke pomppaa anaerobiselle alueelle, noissa olosuhteissa voimat ehtyvät ja noutaja tulee 15 – 20 min kuluessa. Pyysin testiaseman valmentajilta ohjeita ravintotankkaukseen kaivosajoa ajatellen. Tällaista en ollut aiemmin kokeillut. Sain erittäin yksityiskohtaiset ohjeet tapahtumaa edeltävälle viikolle ja suorituksen ajaksi. Ilman näitä neuvoja ja niiden noudattamista en olisi selvinnyt maaliin.
Hankin kunnollisen sykemittarin, josta voin seurata ajon aikaista sykettä. Tein vielä n. kk ennen suoritusta Lukonmäessä testin. Ajoin 12 kertaa peräkkäin alhaalta mäen päälle. Hankin pyörään myös eteenpäin valaisevan lampun. Kypärälamppu on kätevä, kun etsii seinämillä olevia nuolia, mutta pään kääntyessä menettää näkymän eteenpäin. Minulla oli nyt kaksi lamppua. Olin mielestäni valmis kaivosajoon.
Tunnelissa on pohjalla muutaman kymmenmetrin tasainen lähtö. Lähdin liikkeille kesävarusteissa, korostetun rauhallisesti, hitaimmalla vaihdevälityksellä. Tämän jälkeen tunneli jyrkkenee voimakkaasti. Tunnelissa on välillä hiukan loivempia jaksoja ja muutamia todella jyrkkiä nousukohtia. Lisäksi väylä kaartaa lähes koko ajan. Keskijyrkkyys on 13%, (vert. Lukonmäki 11%), jyrkimmät kohdat 27%. Edessä oli nyt 11 km hiukan Lukonmäkeä jyrkempää pimeää tunnelia!
Syke nousi heti reippaasti. Pidin pienen mikrotauon n. 13 min kohdalla ja katsoin, että laskeeko syke. Se laski. Jatkoin etenemistä. Noin 20 min kohdalla syke alkoi hälyttävästi olla koko ajan tuolloisen anaerobisen sykekynnykseni 171 yläpuolella. Aloin hengästyä. Pysähdyin, ja pidin reilun minuutin tauon. Syke laski 150 pintaan ja hengitys tasaantui.
Vinotunneli kaartaa välillä lähelle louhintatunneleita ja malmia kuljettavaa hissiä. Näissä kohdissa kuuluu valtava jylinä, kuin maanjäristyksessä, kun hissi rymistelee malmilastissa ylös ja hieman vauhdikkaammin tyhjänä alas. Ilma on ohutta ja pölyistä. Pimeydessä on totaalisen yksin.
Nyt alkoi tiukka mentaalinen haaste. Tuijotin sykemittaria ja säädin poljintehoa niin, että syke pysyi juuri ja juuri anaerobisen sykekynnykseni alapuolella. Tämä oli haasteellista, koska vauhti oli tuossa jo hidas. Tekniikka kuitenkin toimi. Syke ei karannut, hengitys pysyi kiihkeänä, mutta en varsinaisesti hengästynyt haitalle asti. Tällä tavoin etenin vielä 1 h 45 min.
Pysähdyin nousun aikana kaikkiaan kuusi kertaa, pisin pysähdys kesti 3 minuuttia. ”Power bar shotteja”, eli nopeita hiilihydraatteja, napsin 10–15 min välein. Energia ei loppunut missään vaiheessa, eikä tullut voittamatonta väsymyksen tunnetta. Keskeytys ei käynyt mielessä kertaakaan. Viimeisen tauon jälkeen, kun takana oli ajoa 2 h 4 min, kiristin hiukan tahtia. Matkaa ylöspäin oli jäljellä 200 metriä ja tiesin pääseväni loppuun.
2 h 12 min jälkeen tunnelin päässä alkoi hohtaa valoa. Kaivoksen porukat olivat ajaneet auton jonkin louhintatunnelin suulle, ja sieltä raikui raskaanpuoleinen heavymusiikki. Tunnelma oli huikea. Enää pieni rutistus. Olin perillä.
Kokonaisaika tuohon 1440 m nousuun 11 km matkalle oli lopulta 2 h 13 min 55 sekuntia, josta olin liikkeellä olin 1:59:46.
Samalla reissulla oli Cyclocross-pyöräilyn suomenmestari muutaman vuoden takaa. Hän ajoi kaivoksesta ylös 1h 30 min pintaan. Muutama kansallisen tason triathlonisti ajoi n. 1 h 45 min. Olin kuitenkin suoritukseeni tyytyväinen. Ihan hyvä setti 50-vuotiaalle harrastajalle, joka oli treenannut aiemmin vain tasamaalla.
Maatasolla odottikin sitten uusi kokemus: suuri, kaksikiukainen ainavalmis sauna. Saimme saunoa siellä pölyisten kaivosmiesten joukossa.
kirjoittanut Pauli Hyytinen
2023
Jälkikirjoitus:
Kaivokselle on mietitty monenlaista uusiokäyttöä aina elokuvatuotannosta pumpputekniikalla toimivaksi sähkövarastoksi. Sopivaa käyttötarkoitusta, ja rahoittajaa hankkeille ei ole toistaiseksi löydetty. Todennäköisenä pidetään rakenteiden purkamista ja lopulta kaivoksen annetaan täyttyä vedellä. Harmi. Olisiko idearikkailla Hyytisillä ehdotuksia uusiokäytöksi?