70- ja 80-luvuilla tehdyt automatkat serkkulaan Haapaveden Eskolanniemelle eivät unohdu. Meitä serkkuja olikin paljon, sillä useissa perheissä oli monta lasta. Kyläilyt tapahtuivat tututulla kaavalla, seurustellen, maatilan eläimiä tarkkaillen ja pihaleikkejä leikkien. Miltei aina vierailu huipentui siten, että kävelimme pitkää koivukujaa myöten Haapajärven rantaan uimaan, soutelemaan tai nuotioiltaa viettämään.
Meitä kaikkia yhdistänyt Aune-mummu oli nukkunut ikiuneen 80-luvulla. Sukutapaamiset olivat sen jälkeen harventuneet. Nyt olisi viimein uuden tapaamisen aika!
Oksan suvun serkkutapaamisen virallinen osuus järjestettiin Haapaveden Opistolla. Ohjelmassa oli mm. muisteluita, runoja ja ruokailu. Halukkaat olivat saaneet tuoda tapaamiseen taideteoksiaan. Ovatkohan räätälinä toimineen Erkki-papan kädentaidot periytyneet meille kaikille?
Olimme sopineet, että päiväjuhlan jälkeen mennään taas porukalla Eskolanniemen ”ranttaan”, nuotiolle. Jännittyneenä kävelin tuttujen koivujen välistä peltojen halki alas rantaan. Tuntui, kuin vuodet olisivat haihtuneet jonnekin. Olisiko maisema samanlainen kuin lapsuudessa, mikä olisi tänään minun paikkani serkkuparvessa?
Oli helpottavaa todeta, että hyväntahtoinen ja hauska ilmapiiri oli ennallaan, samanlainen kuin aina ennenkin. Tällaisiahan serkut olivat lapsenakin, nauroivat iloisesti, sydämen pohjasta. Samalla tavalla nauroi aikanaan myös Aune-mummu. Lämmin hyväksyntä ympäröi minua ja meitä kaikkia. Vaikka elämä on kohdellut meitä monella tavalla, surujakin aiheuttaen, olemme jokainen edelleen osa sukua, tervetulleita ja rakastettuja.
kirjoittanut Erja
2025