Kolumni: En ole vielä kokonaan omavarainen

Olimme vaellelleet viitenä kesänä ympäri Pohjanmaan metsiä, ennen kuin löysimme hyvän sienipaikan. Puolisoni, joka on Helsingistä, oli jo menettänyt toivonsa löytää yhtäkään sientä synnyinkotipaikkani Pietarsaaren metsistä. Hänelle se alkoi olla ns. deal breaker -kysymys: voiko hän ylipäänsä ajatella elävänsä miehen kanssa, joka on kaupungista, jossa ei kasva sieniä?”

Täytyy kuitenkin myöntää, että olemme löytäneet Pietarsaaresta satunnaisesti sieniä vuosien varrella: haperoita, kanttarelleja, herkkutatteja sekä rouskuja. Niitä on löytynyt kuitenkin sen verran vähän, ettei niiden takia oikein viitsi mennä metsään. Kunnes yhtäkkiä tänä kesänä automme edessä siinsi elokuinen sieniparatiisi. Pysähdyimme poimimaan. Saimme korimme täyteen hetkessä, ja ajoimme kotiin. Puolisoni olisi halunnut jäädä metsään pidemmäksi aikaa.

Suomen kielessä on erinomainen ilmaisu ”uhka vai mahdollisuus”. Vastaavaa ilmaisua ei ole ruotsin kielessä. Kun me seuraavana päivänä kuivatimme sieniä kylpyhuoneen lattialämmityksen paahteessa, ajattelin, että mitä enemmän löydämme sieniä, niin sitä enemmän siinä on työtä. Juna lähti takaisin Helsinkiin seuraavana päivänä, emmekä olleet kuivattaneet edes puoliakaan siitä määrästä, minkä olimme poimineet. Puhumattakaan omenoista ja viinimarjoista, joita olisi myös pitänyt säilöä.

Arvostan sadon korjaamista ja valmistamista talven varalle. Isoäitini teki hilloa, mehua ja hyödynsi luonnon tarjoamia antimia kaikin tavoin. Mutta miten on minun laitani, tarvitseeko minun olla samanlainen? Yhtäkkiä luonto ja talven varalle varustautuminen alkoikin tuntua uhalta. Se vei aikaa vapaa-ajastani, eli sohvalla joutilaana makaamiselta, kirjan lukemiselta tai musiikin kuuntelulta. Miten paljon meidän pitää haalia näitä sieniä, kysyin itseltäni. Montako purkkia hilloa oikeastaan tarvitsemme? Eikö niitä voi ostaa kaupasta?

Joutuisin tekemään vielä paljon töitä oppiakseni omavaraiseksi pohjalaiseksi viljelijäksi, kun ilmastonmuutos vie tulevaisuudessa mahdollisuudet asua Tampereen eteläpuolella. Samalla mietin, että haluavatko lapseni opetella näitä asioita? Että voi vaan kävellä suoraan metsään ja löytää sieltä ihania, syötäviä herkkuja.

Puolisoni pakasti loput sienet samana iltana, kun saavuimme Helsinkiin. Olen onnellinen siitä, että liedellä kiehuu herkullisen tuoksuinen sienikeitto juuri poimituista tuoreista eteläpohjalaisista sienistä.

Philip Teir on helsinkiläinen kirjailija.

Suomennos ruotsista Outi Hyytinen, käännöksen tarkastus Joonas Jormalainen

2021


Hyytisen sukuseura julkaisee kolumnisarjassa sukuseuraan kuuluvien henkilöiden kirjoituksia neljä kertaa vuodessa. Kirjoituksen aihe on kirjoittajan itse valitsema, ja kirjoittaja vastaa kolumneissa esitetyistä mielipiteistä.