Viime lokakuussa perheemme koki omakohtaisesti, mitä tarkoittaa sukupolvien vaihtuminen. Vain viikon välein ajasta ikuisuuteen siirtyivät tätimme Kaija Tuomaala (os. Hyytinen, s. 1930) ja isämme Antti Hyytinen (s.1936).
Eino (1901-1976) ja Sanelma (os. Nyyssölä, 1901-1970) Hyytisen kahdeksasta lapsesta on elossa enää vain perheen nuorin, Pirkko Inkeri Laakso (s. 1941).
Päällimmäisenä ovat tietysti suru ja kaipaus siitä, että läheiset ihmiset eivät ole enää keskellämme. Poismenneistä jäi meille myös paljon muistoja, joihin voimme peilata omaa elämäämme.
Isämme siunaustilaisuudessa Lappajärven kirkossa kukat arkulle laski muun muassa Lappajärven vesiosuuskunta.
Se toi mieleen isämme toiminnan yhteisten asioiden hoitamisessa Lappajärvellä. Hän oli mukana monissa kylän, kunnan ja seurakunnan luottamustoimissa vuosikymmenten ajan. Kun pitäjässä taisteltiin järven puolesta, isä neuvotteli vesiherrojen kanssa, järjesti seminaareja, antoi haastatteluja ja kirjoitti lehtiin.
Esimerkin voima ei ole vähäinen yhteisten asioiden hoidossa ja demokratiassa. Se lähtee kotoa. Itse muistelen äänestäneeni kaikissa vaaleissa äänestysoikeuden saatuani. Olen pitänyt äänestämistä aika lailla itsestäänselvyytenä, jopa velvollisuutena.
Viime vuodet ovat taas osoittaneet, että demokratia ei ole itsestäänselvyys. Maailmanlaajuisesti vaaka on jopa kallistunut epädemokraattisten järjestelmien eduksi.
Suomea on pidetty demokratian mallimaana. Suomalaiset ovat luottaneet toisiinsa, hallintoon ja politiikkaan. Meiltä löytyy yhdistys kaikkien mahdollisten asioiden ajamiseen.
Asiat ovat menneet kuitenkin huonompaan jamaan.
Suomalaisten luottamus poliittiseen järjestelmään ja hallintoon on laskusuunnassa, ja usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin heikko. Pohjoismaissa olemme demokratian peränpitäjä. Meillä äänestetään parlamenttivaaleissa selvästi muita laiskemmin, äänestysaktiivisuus on yli 10 prosenttiyksikköä alhaisempi.
Mistähän tämä mahtaa johtua? Eikö ole haluja vai keinoja osallistua?
Toisaalta osallistumisesta on tullut helpompaa, kun mielipiteensä voi kertoa nopeasti ja räyhäkkäästi sosiaalisessa mediassa. Silti on voitu etääntyä yhteisten asioiden hoidosta elävässä elämässä.
Yhteisten asioiden hoitaminen vaatii halua tai velvollisuudentuntoa, sosiaalisia taitoja, aikaa ja vaivannäköä. Jo pienen taloyhtiömme toiminnasta tiedän, että halukkaita ei ole liikaa. Asiat voi hoitaa yleensä “joku muu”.
Haluja näyttäisi silti olevan. 700 000 suomalaista haluaisi osallistua päätöksentekoon enemmän, jos se olisi nykyistä helpompaa, kertoo Sitran tuore kysely.
Kansalaiset kaipaavat etupäässä vaivatonta etäosallistumista, kuten nettikeskusteluja ja -adresseja, päättäjät taas kasvokkaisia kohtaamisia.
Jos kansalaiset eivät luota päättäjiin, niin kokemus on molemminpuolinen. Vain vajaa viidennes päättäjistä ja viranhaltijoista uskoo, että kansalaisilla on riittävät valmiudet osallistua monimutkaisia päätöksiä koskevaan keskusteluun, paljastaa Sitran kysely.
Eduskuntavaalit ovat taas ovella. Mikä lääkkeeksi demokratian taantumaan?
Kaikki eivät saa esimerkkiä kotoaan. Nuoria voidaan houkutella äänestämään esimerkiksi äänestysikää laskemalla ja sähköisellä äänestämisellä.
Kannettu vesi ei kuitenkaan kaivossa pysy, jos yhteisten asioiden ja demokratian arvoa ei ole sisäistetty.
Kaikkien ei tarvitse pyrkiä eduskuntaan, mutta kaikkien tulisi saada viimeistään koulussa kokemuksia siitä tyytyväisyydestä ja tuloksista, joita yhteisten asioiden hoitaminen tuottaa.
Sukupolvet vaihtuvat. Kotikonnun ja isänmaan asiat tarvitsevat aina uusia hoitajia.
Kirjoittanut Tuomas Hyytinen
2023
Hyytisen sukuseura julkaisee kolumnisarjassa sukuseuraan kuuluvien henkilöiden kirjoituksia kaksi kertaa vuodessa. Kirjoituksen aihe on kirjoittajan itse valitsema, ja kirjoittaja vastaa kolumneissa esitetyistä mielipiteistä.