Kolumni: Rauha on sotaa parempi

Mitäpä vaari Vilppulassa, kyselin kolumnissani, jonka kirjoitin keväällä 2018 ilmestyneeseen Jämsän Seutu lehteen. Vaarilla tarkoitin omaa isoisääni, opettaja Eino A. Hyytistä, joka 17-vuotiaana nuorukaisena osallistui vapaussotaan Vilppulan pitäjän alueella. Onnekseni ja suureksi kasvaneen sukuhaaran onneksi Einon isä kävi hakemassa poikansa kotiin Lappajärvelle. Nimittäin Vilppulasta ja Ruovedeltä pohjalaiset siirtyivät kohti etelää ja kohti sodan pahimpia taisteluita aina Tampereelle asti. Siinä olisi voinut käydä huonostikin.

Vuonna 2018 oli kulunut vaivaiset 100 vuotta siitä, kun maassamme kuohui. Sota oli vaarilleni vapaussota, monet pitivät sitä kansalaissotana tai sisällissotana, katsantokannasta riippuen. Olen asunut puolisoni Pirjo-Riitan kanssa 22 vuotta Jämsän seudulla. Vaikka Jämsän alueelle varsinaiset sotatoimet eivät ulottuneet, raakuuksia tapahtui. Saaren Jallu ja ”Rummin” Jussi tiedetään hyvin edelleen. Kauhun aika on Jukka Rislakin kirja noista ajoista, joita ei hevin unohdeta. Työssä ollessani opin ymmärtämään, miten syvät haavat raakuudet ovat alueen väkeen jättäneet.

Sotia näyttää olevan helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Aseiden vaiettua vihanpito jatkuu vuodesta toiseen ja sukupolvesta toiseen. Koskaan ei ole paluuta lähtöruutuun, sellaista mahdollisuutta ei vain ole. Uutta rakennetaan aina vanhojen raunioiden päälle. Sodan voittanut saattaa kuvitella voittaneensa sodan ja häviäjän on sopeuduttava, vaikka käsi taskussa nyrkkiin puristettuna. Niinhän kävi Suomellekin jatkosodan jälkeen.

Olen saanut elää koko ikäni rauhan oloissa, ainakin toistaiseksi. Niinisalon varuskunnassa kasvaneena kuitenkin sotaan varustautuminen – kiväärit ja tykit sekä muut sotilaiden tykötarpeet – tuli tutuksi. Isäin ammatti näkyi ja tuntui myös varuskunnan kersojen elämässä 1950-luvulla, jos ei muuten niin sotaväkeen kuuluvana hierarkiana. Lasten sotaleikit olivat arkea, eikä niissä koskaan majurin poika ollut arvoltaan aliupseeri tai päinvastoin. Soittokuntalaisten lapset olivat sitten vielä aivan oma lukunsa.

Meitä kaikkia on järkyttänyt Venäjän hyökkäys veljeskansaansa Ukrainaa vastaan. Asetelma on epätasainen, kun pienempi joutuu suuremman tulituksen kohteeksi kuin Suomi aikanaan talvisodassa. Venäjän toiminta on raukkamaista, ajatteleepa sitä sitten miltä kantilta tahansa.

Brittiläinen journalisti Catherine Belton julkaisi vuonna 2020 kirjan Putinin sisäpiirissä, jonka suomennos ilmestyi viime vuonnaKirja kertoo laajasti ja seikkaperäisesti vallasta, rahasta sekä niiden häikäilemättömästä tavoittelusta Neuvostoliiton romahdettua. Monia eurooppalaisia ja meitä suomalaisiakin, ainakin osaa meistä, on Venäjä -suhteessamme vaivannut hyväuskoisuus, suorastaan typeryys. Lännen sokea ahneus ylitti tarpeellisen varovaisuuden, sen seurauksia maksetaan nyt. Yritysten alaskirjaukset ovat miljoonia, jopa miljardeja euroja ja dollareita, mutta raha on pikkujuttu kokonaisuudessa, kun ihmisiä tapetaan vimmalla.

Lapsenlapsistamme vanhin on nyt 17-vuotias, eli samanikäinen kuin vaarini oli sotaretkellään Vilppulassa. Toivon etteivät lapsenlapsemme, eivätkä yleensä suomalaiset, joudu kohtaamaan sotaa. Rauha on aina parempi vaihtoehto kaikille. 

Kirjoittanut Pekka Hyytinen, eläkeläinen Jämsänkoskelta

2022


Hyytisen sukuseura julkaisee kolumnisarjassa sukuseuraan kuuluvien henkilöiden kirjoituksia kaksi kertaa vuodessa. Kirjoituksen aihe on kirjoittajan itse valitsema, ja kirjoittaja vastaa kolumneissa esitetyistä mielipiteistä.