Havaintoja Lappajärven matkoilta

Senja-tädin hautajaiset

Senja Savela os. Hyytinen puolisonsa Johannes Savelan kanssa

Olin toukokuussa täyttänyt neljä vuotta, kun vanhempani muuttivat yhdeksän kersansa kanssa heinäkuussa 1927 Pulkkilaan. Vanhin oli 16-vuotias ja nuorin neljän kuukauden ikäinen. Lapsia kutsuttiin Lappajärvellä yleisesti kansan suussa kersoiksi.

Kävin sen jälkeen ensimmäisen kerran syntymäpitäjässäni toukokuussa 1934. Isän sisko, Senja Savela oli kuollut, ja isä ja äiti ottivat minut mukaansa hautajaismatkalle. 

Matka hautajaisiin tehtiin yhdessä Oulaisissa asuneiden isän veljen ja siskon perheiden kanssa liikennöitsijä Kähkösen linja-autolla, jota oli ajamassa Riku Kotiaho, hänkin Hyytisten sukua. Matkareitin piti olla Oulaisista Kannuksen kautta Kokkolaan, mutta Kannuksen kirkonkylä paloi juuri sinä päivänä, ja läpikulkutie oli tukossa. Matka piti tehdä sisämaan pitäjien kautta. 

Oli juuri toukokuu, ja kylvöaika. Muistan, kun setä Matti sanoi, että sinne jäivät siemensäkit pellolle. Poika Mattikin, joka oli silloin 17-vuotias, oli mukana, joten taloon ei jäänyt ketään miehiä. Meillä ei tainnut olla huolia kylvöhommista, sillä vanhin poika Vilho oli silloin jo sotaväen käynyt, ja Eero ja Lauri olivat 17- ja 16-vuotiaita.

Surutalo oli ilman emäntää. Yövyimme äidin kotona Antti Rinnen talossa, äidin syntymäkodissa. Pääsin äidin, ja hänen isänsä, siis vaarini kanssa illalla laskemaan verkkoja järveen, joka oli nuorelle pojalle mahtava kokemus. Äidin oli määrä herättää minut aamulla kokemaan niitä äidin ja vaarin kanssa, mutta äiti ei ollut raaskinut minua herättää, kun olin niin sikeästi nukkunut. Se jäi harmittavana muistona koko iäksi mieleeni, kun olisin saanut olla vaarin kanssa ainoan kerran elämässäni verkkoja kokemassa. 

Senja-täti laskettiin viimeiseen lepopaikkaansa suurimman osan lapsijoukosta ollessa vielä alaikäisiä. Surua ja kyyneleitä riitti. Mies meni uudelleen naimisiin, ja myös vanhin poika avioitui, joten talo sai naisväkeäkin hoitamaan nuorempia.

Paluumatka hautajaisista tehtiin Kokkolan kautta. Jouduimme siellä odottelemaan, kun autoon oli tullut joku vika, jota korjattiin. Seurasin Kokkolassa urheilukentän laidalla, kun pojat pelasivat pesäpalloa ja jokaisella ulkopelissä oli vasemmassa kädessään räpylä, jota ei meidän kylän nuorisoseuran kuuluisalla joukkueella tainnut silloin vielä olla. Tästä kerroin koulutovereilleni matkalta palattuani. 

Matkalla todettiin, että serkku Matin kanssa olimme olleet samanikäisiä, kun setä vuonna 1921 muutti Oulaisiin, joten muistomme Lappajärveltä olivat vähäiset.

Oiva antaa kyytiä Erkille ja Vuokolle moottoripyörällä 1951 kesän loppupuolella Hyytisen pihalla. Oivan perhe asui vielä silloin Hyytisen Erkin ja Alinan talossa. Pyörä oli myyty ennen kuin Oiva ja Eeva ostivat Paakkilan vuonna 1952.

Mellerin kaupassa 1946

Olin menossa Lappajärveltä Vimpeliin äidinpuolen serkkuni Martti Rinteen kanssa vuonna 1946 juhannuksen tienoilla katsomaan Vimpelissä asunutta tätiämme Martta Peltolaa. Itäkylässä Mellerin kaupan luona pyysi Martti minua menemään kysymään tupakkaa Mellerin kaupasta. Menin kauppaan. En esitellyt itseäni, mutta Adolfiina-täti (isäni serkku) katsoi silmiini sanoen: ”Oo kuka oot, vaan Hyytisen Erkin poikia oot!”

Kun isä perheineen muutti Lappajärveltä, siitä nykyisen Hyytisen tien varrelta, Pulkkilaan vuonna 1927 seitsemän poikansa, kahden tyttärensä ja Alina-vaimonsa kanssa, olin silloin 4-vuotias. Adolfiina oli tuskin minua sen jälkeen nähnyt, ja tuosta muutosta oli silloin kulunut 19 vuotta ja olin nyt 182-senttinen nuorimies. Sukunäköni oli hänelle niin varma, että tiesi kuka isäni oli.


Nämä kaksi muistoa ovat Oiva Hyytisen omakustannekirjasta ”Juttuja sieltä jostakin ja siviilistä” kappaleesta ”Matkojani Lappajärvelle”  vuodelta 2004 (julkaistu perikunnan luvalla).