Sukutarina: Sukulaismiehen tunnustuksia 40 vuoden takaa

Kun Outi Hyytinen pyysi kirjoitusta sukuseuran nettisivuille, ajattelin, että kirjoituksen olisi hyvä käsitellä jotakin sukulaista. En heti keksinyt ketään, mutta kun satuin juuri lukemaan Pentti Saarikosken kirjaa (Asiaa tai ei, Otava 1980), muistin yhtäkkiä, että Saarikoskihan on Hyytisten kaukainen sukulainen. [Toim.huom. Artikkelin lopussa selvitys Hyytisten sukulaisuussuhde Pentti Saarikosken kanssa!]

Kävin taannoin Kauhavan kirjastossa ja löysin sieltä poistettujen kirjojen hyllystä Saarikosken 44 vuotta sitten julkaistun teoksen. Se on työ- ja mietepäiväkirja yhden vuoden ajalta. Siinä on paljon tunnustuksia, pieleen menneitä ennustuksia ja toteutumattomia toiveita. Saarikoski kirjoitti omasta elämästään aikansa autofiktiota. Asiaa tai ei -kirja kertoo kirjoittamisesta ja käännöstöistä, lukemisesta, kokkaamisesta, arkisista askareista, sukulaisista ja kavereista. Punaviiniä kului ja Mia motkotti. Saarikoski (1937-1983) asui Mia Bernerin kanssa Ruotsissa ja tarkkaili sieltä Suomen ja maailman menoa.

Sanottavaa hänellä oli mitä moninaisimmista asioista. Huumoriakin kirjassa on yllättävän paljon. En malta olla poimimatta muutamia kohtia mainiosta kirjasta. Hyytisten on hyvä tietää, millaisia sukulaisia meillä on ollut.

Vallanpitäjät, kuten Kekkonen ja Stalin, kiinnostivat Saarikoskea. Hitler sen sijaan ei, sillä ”hän ei ollut mikään todellinen johtaja, vaan pelkkä saksalaisen fasismin megafoni”. Sekä Hitler että Stalin vihasivat Saarikosken mukaan intellektuelleja, mutta eri syistä: Hitler lahjattomuutensa, Stalin viljelemättä jääneen lahjakkuutensa takia: ”Stalin kiinnostaa minua. Tapaisin hänet mielelläni, tuonella jossakin kallionkolossa, enkä pyytäisi haastattelua, minä haluaisin nähdä hänen kätensä läheltä, että ovatko hänen sormensa niin lyhyet kuin olen luullut.” Ehkä Saarikoski kiinnostui Stalinin sormista sen jälkeen, kun Arvo Salo kerran iltaa istuttaessa tuijotti Pentin karvaisia käsiä ja narisi: ”Kekkosellakin on karvaa käsissä. Sellaiset miehet pääsee pitkälle.”

Arvo Salon Saarikoski luki ystäviinsä, vaikka oli hänen poliittinen vastustajansa. Arvo oli oikeistodemari, Olavi Hongan vaalipropagandisti, Pentti jonkin sortin kommunisti ja Kekkosen kannattaja. ”Paljonhan me yhdessä koettiin, oltiin kavereita, tehtiin ilkitöitä. Jotenkin Arvon aina onnistui paeta paikalta ajoissa. Hän oli pinko, se joka kesken seikkailun livisti kotiin tekemään läksyjä, koska täytyi, köyhistä oloista lähteneen pojan anarkistista pätemisen tarvetta.”

Saloa Saarikoski piikitteli juonittelijaksi ja romukauppiaaksi, jalkojenpyyhkijäksi, jolla on kravatteja ja propelleja. Ja kätensä Arvo muisti kuulemma aina pestä. Saarikosken mielestä Arvo kuvitteli itsensä pääministeriksi sen jälkeen, kun Koivistosta tulisi presidentti. ”Nyt hän on pääsemässä vallan käytäviin, mutta tulee menemään niiden läpi jälkiä jättämättä.” Sittemmin Arvo Salosta tuli kulttuuriministeri neljäksi kuukaudeksi Sorsan kolmanteen hallitukseen vuoden 1983 alkupuolella. Saarikoski ehti juuri ja juuri nähdä Salon ministerinä. Pentti kuoli elokuussa 1983.

Saarikoski oli näyttelijä ja diiva, joka tarvitsi näyttämönsä. Sen hän myönsi itsekin.

Asiaa tai ei -kirjan aikoihin Saarikosken teatteri pyöri vielä täysillä, mutta tahti alkoi vähitellen hiipua. Teatteria ei ollut suljettu, mutta se antoi Saarikosken mukaan vain vierasnäytäntöjä, yleisön pyynnöstä, ja silloin kun näyttelijälle sopi.

Asiaa tai ei kertoo 1970-luvun lopun maailmasta ruotsalaisen Tjörnin kunnan tirkistysaukosta, josta kurkki suomalainen Saarikoski. Se oli aikaa, jolloin puhelimet olivat lankapuhelimia, netistä ei ollut tietoakaan, juorut kulkivat suusta suuhun, ja sosiaalinen media oli yhtä kuin sanomalehtien yleisönosastot.

---

kirjoittanut Jorma Melleri

2024

---