Kun synnyin Kälviällä, oli tätini Helvi auttamassa perheeni luona. Liekö se syynä, että olen tuntenut Helvi-tätini läheiseksi.
Oli kevättalvi 1947, ja Helvi-tätini oli käymässä Huhtalassa kotonani. Olin silloin neljävuotias. Meitä lapsia oli silloin jo 5, ja olimme kaikki alle kuusivuotiaita. Äitini odotti kuudetta lastaan. Työtä oli paljon. Niinpä äitini sisko Helvi, joka oli silloin perheetön, ja asui lapsuudenkodissaan, otti minut mukaansa Hyytiselle. Äiti pakkasi minulle pienen laukun, johon hän laittoi rusinoita ja sokeripaloja, joita voisin napsia ikävän tullen. Matkustimme junalla ensin Oulaisiin, ja sieltä linja-autolla Laakkolan kylälle.
Hyytisen lapsista kotona asuivat Helvin lisäksi Oiva, joka oli vasta mennyt naimisiin Eevansa kanssa, Taavi ja Paavo. Muistan, kun Oiva, joka oli pitkä mies, nosti minut käsivarsillaan kattoon asti.
Hyytisellä ei ollut sähköä. Iltaisin Paavo sytytti ns. Tilley-lampun, jossa valoa hehkutti verkkosukka. Minua varoitettiin, ettei verkkoon saa koskea. Tietenkin minun piti sipaista verkkoa sormella, jolloin se hajosi. En muista, oltiinko minulle vihaisia, mutta tekoseni harmitti minua niin paljon, että muistan tunteen vieläkin. Hyytisellä oli tuulimylly, jonka avulla pumpattiin vettä kaivosta. Heillä oli myös lokomobiili eli höyrykone, jota käytettiin mm. puimakoneen pyörittämiseen.
Helvi piti minusta huolta. Sain nukkua hänen vieressään. Aamulla hän oli lähtenyt jo navetalle, ennen kuin heräsin. Puin päälleni ja kipitin tupaan. Sain hakea kanalasta munia, jotka laitettiin kylmäkomeroon. Sain joka päivä yhden munan syödäkseni. Se oli ylellistä, ja luulen, että sain erikoiskohtelua muutenkin, sillä olin ainoa lapsi talossa. Sain myös puljata saunassa ollessamme ilman toisten lasten kilpailua yksikseni isossa korvossa, joka oli täynnä lämmintä vettä. Helvi-täti antoi minulle Vitol-tippoja, joita kotonani saivat ainoastaan vauvat. Istuin usein Alina-mummon sylissä kiikkutuolissa.
Elettiin sodan jälkeisiä vuosia, ja kaupasta ostettavat tarvikkeet olivat säännöstelyn alla, eli niitä sai vain perheille jaettavia ostokortteja vastaan. En tiedä, mistä saatiin kuponki uusien kenkien ostamiseen. Joka tapauksessa sain sellaiset kävelykengät, joissa oli nauhat. Vanhat kenkäni olivat Vuolteen kyläsuutarin tekemät saappaat. Minusta nekin olivat hienot, mutta niitä ei ilmeisesti oikein arvostettu. Sain myös uusia vaatteita. Hyytisen pirttiin pystytettiin kangaspuut, joilla kudottiin kangas. Sain niisiä lankoja eli laittaa loimia kangaspuihin. Olin ylpeä tästä aikuisten hommasta. Kankaaseen tuli ketunruskeita ruutuja. Helvi-täti teki kankaasta minulle uuden takin.
Veikko-enon lapset Eila ja Risto tulivat leikkimään kanssani. Pihapiirissä oli vanha leikkimökinmörskä, jossa leikimme. Minulla oli jonakin jouluna lahjaksi saatu Helvi-tädin tekemä nukke, Maija nimeltään. Helvi-täti teki sille uudet vaatteet, joissa oli pitsikaulus. Risto-serkku pilkkasi Maijaa, ja sanoi sitä nukenräppänäksi. Loukkaannuin syvästi Ristolle, sillä mielestäni Maija oli niin hieno, ettei sitä saanut arvostella. Muistan vieläkin, kun poljin jalkaa raivoissani.
Paavo-eno soitteli iltaisin kitaraa ja lauloi. Pyhäisin hän vei minut pyhäkouluun. Sitä pidettiin jossakin kylän taloista. Pyhäisin työmiehet, eli päiväläiset, kävivät syömässä, mutta muuten heillä oli vapaapäivä. Myös arkisin he söivät talon väen kanssa. Ruokana oli perunoita ja kastiketta sekä kuivaa reikäleipää, johon hampaani eivät oikein pystyneet. Olin hentoinen ja hieman huono syömään, ja koko Hyytisen perhe houkutteli minua syömään kaikenlaisin tempuin. Paavo sanoi minulle, että lautanen on oltava tyhjä, kun hän on kiertänyt talon ja tulee takaisin.
Hyytiselle tuli Kotiliesi-lehti, jonka etukannessa julkaistiin Mika Waltarin riimittelemä sarjakuva ”Kieku ja Kaiku”. Pyysin jatkuvasti jotakuta lukemaan niitä minulle, kunnes osasin ne ulkoa.
Kylällä pidettiin tupailtoja eri taloissa. Ne olivat maamiesseurojen tilaisuuksia, johon kyläläiset kokoontuivat keskustelemaan ja kahvittelemaan yhdessä. Joskus niissä oli esitelmöitsijöitä tai niissä jaettiin maataloustietoutta. Olin mukana tupaillassa, joka järjestettiin Hyytisellä. Arpajaisilla kerättiin rahaa naisjaostolle yhteisiin hankintoihin, kuten esimerkiksi astioihin ja ruokailuvälineisiin, joita sai lainata juhlatilaisuuksiin. Sain toimia onnettarena arpajaisissa. Se oli jännittävää. Muistan, että Oivan vaimo Eeva voitti palkinnon. En muista, mikä oli palkintona, mutta sen muistan, että Eeva ei olisi halunnut voittoa, joka osui siis tupaillan järjestäjäperheeseen.
Täytin helmikuussa viisi vuotta. Kun tuli pääsiäinen, sain leikata vanhasta paperisesta pääsiäisliinasta kuvia, joita lähetin sisaruksilleni Kälviän Vuolteelle. Ne olivat kuin kiiltokuvia.
Olin koko kevään Hyytisellä. Muistan, kun peruna kylvettiin. Eeva ja Oiva veivät minut takaisin kotiin. Kotona meille syntyi pian uusi pikkusisko. Kaarina syntyi Huhtalan mummun kamarissa ja pääsimme katsomaan pientä punaista kylvetettyä vauvaa. Myöhemmin meille syntyi vielä kaksi tyttöä lisää, joten meitä oli kaiken kaikkiaan kahdeksan lasta.
Minulle on kerrottu, että Helvi-tädin ja muiden hellittävänä oltuani minusta oli tullut prinsessa, jonka oli aluksi hieman vaikea sopeutua olemaan yksi lapsi muiden joukossa ilman erikoiskohtelua.
Saara Turpeisen (os. Huhtala) kertomuksesta muistiin kirjoittanut Outi Hyytinen
2023