Kaksi kirjoitusta sukukirjojen vaiheista

Ensimmäisen sukukirjan tiimoilta

Ensimmäinen sukukirja:
Sukukirja Hyytinen, Lappajärvi

Keväällä 2010 vein vasta julkaistun Hyytisten sukukirjan Seinäjoen Vapaudentiellä asuvalle isäni serkulle Veikko Savelalle. Maanviljelysneuvos, entinen ministeri ja kansanedustaja selaili kirjaa ja sanoi: ”Tämän kirjan julkaiseminen on kulttuuriteko”. Viikon kuluttua Veikko vielä soitti ja kiitti sukuseuran kirjatoimikuntaa hyvin tehdystä työstä. Ajattelemisen aihetta Veikko antoi minulle sanoessaan, että me Hyytisen suvun jäsenet olemme niin ”eriseurausta porukkaa”, että yhteistyössä on saattanut olla vaikeuksia. Ymmärsin lausunnon niin, että hän vuonna 1919 syntyneenä ja ikänsä Lappajärvellä asuneena tunsi sukunsa. Tavallaan Veikko oli oikeassa, kun muistelee toimikunnan työskentelyn alkuaikoja.

Toimikunnan keskuudessa herätti keskustelua sukututkimuksen laajentaminen kaikkia mahdollisia sukuhaaroja ja -linjoja koskevaksi. Koska Timo Hyytinen oli jo laajentanut tutkimuksiaan koskemaan kaikkia tiedossa olevia sukulinjoja, ei katsottu järkeväksi supistaa tutkimusaluetta.   

Nämä ajatukset palasivat mieleeni, kun muutama viikko sitten kävin Hyvinkään kirjastossa varaamassa Ilmari Käihkön uuden kirjan ”Sotilaan päiväkirja”. Kirjastovirkailija, tyttäremme ikäinen rouva, katsoi korttiani ja sanoi olevansa myös Hyytisen sukua. Olimme molemmat innostuneita sukulaisuudesta, ja otimme sukukirjan esille. Se löytyi hyllystä, ja siitä varmennettiin sukulaisuus. Hänen isoisänsä oli minulle tuttu, eli Kellokosken sairaalan talouspäällikkönä toiminut majuri evp Niilo Hyytinen s 22.1.1916. Hauska sattuma oli, että samalla viikolla kävimme vaimoni kanssa tutustumassa Kellokosken sairaalan alueeseen, jonne olimme monta kertaa aikoneet tutustua.

On myös tunnustettava, että jokaiselle sukumme jäsenelle sukulaisuuden todentaminen ei ole tärkeää. Sitäkin on kunnioitettava eikä pidä pahastua, vaikka uuden sukulaisen tapaaminen jäisi ainoaksi kerraksi eikä lähempää tuttavuutta syntyisi.

Sukuseurana meillä on hyvä tilanne. Kaksi sukukirjaa on jo valmistunut, ja jäsenmäärä on pysynyt hyvällä tasolla. Sukuseuran hallinnossa on tapahtunut uusiutumista. Se on välttämätöntä, että seuran toiminta säilyisi elinvoimaisena. Kannustan jäsenistöä ottamaan tulevaisuudessa vastaan tarjottuja seuran luottamustehtäviä rohkeasti. Minulle seuran toiminta on tuonut eläkepäiviin runsaasti hyvää. Näkemykset ja kokemukset suvusta ovat laajentuneet. Parasta on ollut tutustuminen hallituksessa ja kirjatoimikunnassa monenlaisiin Hyytisiin. On syntynyt ystävyyttä, toveruutta ja lämmintä läsnäoloa kaikkien kanssa.

Etsin muutaman valokuvan ensimmäisen sukukirjan toimikunnan työistunnoista ja lähetin niitä Outin editoitavaksi. Kuvissa olemme meidän kesäasunnolla Kihniöllä vuonna 2007, jolloin ensimmäisen kirjan valmistelu oli parhaimmillaan. Kirjatoimikunnalla oli tapana kokoontua mahdollisuuksien mukaan jokaisen kotiin. Kihniöllä toimikunta kokoontui kaksi kertaa. Puolisot olivat mukana ja vietettiin muutenkin rattoisia kesäpäiviä. Nämä kuvat löytyvät galleriasta osiosta ”Hyytiset nykyään”. Kuvia selaillessa tulee esiin elämän arvaamattomuus ja epäoikeudenmukaisuus. Ennen toisen kirjan julkaisemista pidetyt ja aikaansaavat ensimmäiset kirjatoimikunnan jäsenet Leena Olli ja Rauno Kotiaho menehtyivät nopeasti edenneisiin sairauksiin.


kirjoittanut Esa Hyytinen
(sukuseuran puheenjohtaja 2007 – 2010 ja 2017 – 2020)

2024

”Eikö sitä Äijää näy” sukukirjan syntyvaiheista

Sukukirja Hyytinen osa II: Eikö sitä Äijää näy?

Minut oli pyydetty Seinäjoelle sukukirjan toimituskokoukseen. Matkustin junalla, ja vieressäni istui satunnainen naismatkustaja. Aloimme keskustella kirjasta, jota hän luki, ja pian juttumme rönsyili muihinkin asioihin. Kerroin hänelle olevani matkalla sukukirjapalaveriin. Hän kertoi omasta suvustaan, joka on perinteikäs painijasuku. Sen kahden tunnin aikana, minkä juttelimme, tunsin erityistä tuttuutta tuohon tuntemattomaan ihmiseen. Sellainen eleiden yhtäläisyys, helppous ymmärtää toista ja samanlainen uteliaisuus uuteen, kuin minulla, oli hämmästyttävää. En silloin vielä tiennyt, että Hyytisen suvun Olli-haara on kuuluisa painijoistaan. Oliko hän kenties sukulaiseni?

Seinäjoelle mennessäni minulla oli mukanani powerpoint -esittely Pulkkilan sukuhaaran jutuista. Olin koonnut innoissani laajan artikkelin mummoni Alinan kirjeistä, jotka hän oli kirjoittanut Australiaan muuttaneelle isäni veljelle Oivalle. Olin saanut myös kunnian kirjoittaa katsauksen Alinan ja Erkin talvisodassa menehtyneen pojan kirjeisiin. Nämä jutut ja paljon muuta olisi mielestäni ehdottomasti tultava mukaan kirjaan, ja siksi olin valmistellut esitykseni ”raadille” huolella. 

Ainoa ennestään tuttu tapaamisessa oli serkkuni Johannes. Hiukan jännitin, että mitenhän minuun, kirjatoimikunnan ulkopuoliseen suhtaudutaan, mutta pian sulauduin joukkoon. 

Kävi ilmi, että kirjan siihen asti koottu materiaali oli lähetetty Pekka Hyytiselle. Hän oli sairastellut selkäänsä pitkin vuotta, eikä päässyt paikalle. Muulla toimikunnalla oli kuitenkin käsitys, mitä oli tulossa. Keskustelimme, ja tein muistiinpanoja yrittäen ymmärtää, kuka on kukakin ja kenestä nyt puhutaan. 

”Alinan kirjeet: kaksikymmentä vuotta sukumme elämää” -kirjoitusprosessissa kirjeet olivat vuosijärjestyksessä lattialla. Merkitsin lapuilla ja eri väreillä aiheet ja parhaat sanonnat kirjeissä. Alina kuvassa kirjoittajan pöydällä.

Oliko powerpoint-esitykseni vai uteliaisuuteni suvun asioita kohtaa syy siihen, että kirjan toimittaminen kaatui syliini, en tiedä. Jäin käsitykseen, että Pekka oli helpottunut vastuun siirtymisestä minulle. Olin kuitenkin aivan untuvikko kirjan toimittamisessa, enkä suoraan sanoen tajunnut, miten valtava työ oli edessäni.

Vaihdoin kymmeniä sähköposteja kirjaan kirjoittajien kanssa juttujen editointivaiheessa. Sain kuvia postitse ja sähköisesti, ja kolusin sukulaisten kuva-albumeja. Etsin johtolankoja puuttuvista henkilötiedoista, ja joskus oli jopa pääteltävä, kuka on kuka missäkin kuvassa. Käsittelin kuvia painokuntoon. Sain taittajalta tekniset tiedot kirjan painovaatimuksista, ja hyväksyin kansiehdotuksen. Sen jälkeen teimme Johannes Hyytisen kanssa matkan taittajan luokse. Häneltä tuli ehdotus, että sukuhaarojen osiot merkittäisiin eri väreillä, jotta ne olisi helposti löydettävissä kirjaa selaillessa. Idean hän sai virsikirjan värikoodeista. 

Onneksi minulla oli koko toimitusprosessin ajan ollut tuki ja turva Esa Hyytisessä, sukuseuran hallituksen silloisessa puheenjohtajassa. Esa kannusti ja rohkaisi ottamaan mukaan sellaisiakin aiheita, joista on vaiettu vuosikaudet. Huomasin, että meillä on kummallakin hiukan halua ”tuuletella pölyjä nurkista”. Haluamme kertoa asioista suoraan eikä peitellen. Yrittäen ymmärtää, miksi me Hyytiset olemme sellaisia kuin olemme, kaikella kunnioituksella ja…rakkaudella. Siksi kirjasta tuli sellainen kuin se on. Rosoinen, hiukan ehkä tunteikas, mutta erilainen sukukirja. Yksilötarinoiden kirja. Siinä on mielestäni jokaiselle jotakin. 

En ole tavannut painijasuvun rouvaa tuon Turku-Tampere-Seinäjoki junamatkan jälkeen. Sen opin, että jos tapaa jonkun uuden ihmisen, joka tuntuu ensi sanasta tutulta, niin kannattaa vaivihkaa kysyä, että oletkohan sukua. Miksihän? On kiehtovaa tutustua sukulaisiinsa. Kokee jotain yhtäläisyyttä, aivan kuin tarkastelisi itseään ulkopuolisena, mutta kokee myös jotakin erilaista, hämmentävää. Kun esivanhemmat ovat samasta isästä ja äidistä lähtöisin, niin jaamme monia tuttuja ominaisuuksia keskenämme. Sukupolvesta toiseen. Vaikka näennäisesti olemme aivan erilaisesta maailmasta, samankaltaiset piirteet auttavat kunnioittamaan ja hyväksymään kanssaihmisen sellaisena kuin hän on. Se on mielenkiintoista ja tuo elämään sisältöä. 

Sukukirja on saanut jo monta vuotta jatkoa sukuseuran nettisivuilla. Kannustan kaikkia sukulaisia kirjoittamaan! Jokaisen tarina on tärkeä.

PS. Jos tunnet tamperelaisen terveydenhoitoalan ihmisen, jonka tyttärelle syntyi lapsi Turussa 2019, ja kuuluu painisukuun, kerro minulle! Haluaisin tavata hänet toistekin.


kirjoittanut Outi Hyytinen
(Eikö sitä Äijää näy -sukukirjan ja nettisivujen kirjoitusten toimittaja)

2024

Scroll to Top