Sukuruno: Äiti on tullut jo navetasta

Äiti  on  tullut  navetasta
nostanut  käsin  lypsetyn  höyryävän  maidon
jäähtymään jäillä  täytettyyn  betonisaaviin
isä lähtenyt lykkimään kärryillä  tonkkia
maitolaiturille tien viereen
kohta jo kuuluu kuorma-auton  kaasutus  ajotieltä
ehdittiinpä  taas  työt ajoissa!

Äiti  riisuu  lehmäntuoksuisen  navettatakkinsa
poistaa navettahuivin rispaantuneen  nutturansa  päältä
asettautuu sisätiloihin

Unisia  pellavapäitä  notkuu  jo  pirtin  penkeillä
äiti  kaataa terässangosta  puuromaitoa  emaloituun  rautapataan
asettaa kalistajan paikalleen, muutama  puu  hellanpesään
jo viriää valkia, maito lämpiää,
hän sekoittaa ohraryynit, hiukan suolaa
siirtää kattilan rautaritilän päälle hautumaan.
”Siitä,  lapset,   saatte  ottaa,  kun  nälkä  yllättää,
lämmintä pyhäpuuroa.”

He  kaksi  vetäytyvät  sängyn  päälle  lepäämään
on sunnuntai,  jumalanpalvelus  kaikaa  putkiradiosta
levon signaali,  Herran päivä.

Me  lapset  kirmaamme  yöpaidoissamme
paljasjaloin  pihalle vasikkahakaan
syöttämään  lampaille  ruohoa
etsimään  ojan  varrelta  ahomansikoita
hyppäämään narua  vanhoilla  hevosenperillä
keinumaan 

Vaimon  ja  miehen  pyhäistä  ikiaikaista  lepoa
ei  häiritse mikään mainen huoli
hyvä omatunto pään alusena  he
keräävät voimia uuteen työviikkoon.