Erkki ja Alina Hyytisen poikien, Australiaan muuttaneen Oivan (s.1923) ja hänen veljensä Paavon (s.1927) jälkeenjääneestä kirjeenvaihdosta löytyy sanontoja ja sutkautuksia, joita heidän isänsä tai vaarinsa olivat viljelleet. Monesti veljekset pohtivat ja analysoivat omaa käyttäytymistään vanhan polven opetuksien kautta. Lopuksi on pieni aikalaishavainto Matti ”Äijä” Hyytisen menehtymiseen johtavasta syystä – sekin hyvin Hyytismäistä toimintaa: tarttua kirveeseen 86- vuotiaana…
Poiminnat kirjeistä ovat aikajärjestyksessä.
Paavo kirjoitti veljelleen Oivalle siskonsa miehen Vilhon voinnista (7.3.1988): ”Vilho on mennyt huonoksi. Auttaa piti Paavon, että pääsi sängystä rullatuoliin, jolla vei sitten keittiöön. Jalat ei oikein kanna ja ”viemistää” niin kuin vaari ja mummo sanoivat.
Olen henkilökohtaisesti takunnut koko pikku ikäni itseni kanssa, kun otan liian pian liian voimakkaan kannan eri tilanteissa. Isähän tapasi sanoa: ”ei pitäisi panna paitaansa joka pyykkiin.” (Paavo Oivalle 1.7.1991)
”Isä kuoli kotona. Sen muistan, kun hän oli tajuissaan viimeiseen asti. Kun hän istui sängyn laidalla viimeisenä yönä tuli vesitippa nenän päähän. Kun nenäliinalla sitä pyyhin pois, isä sanoi: ”Mitä sinä siinä nyysäät.” Isä sitten kuoli 25.5.1961. Isä haudattiin 3.6.1991 klo 12.” (Paavo Oivalle 11.3.1994)
”Niinhän se entinen kirjoittajakin pani pisteitä ja pilkkuja kirjeen nurkkaan, että vastaanottaja saa ne sitten panna paikoilleen” (Paavo 9.7.1998 Oivalle, joka kertoo kieltäytyvänsä kirjoittamasta Australian tietokoneella, koska siinä ei ole äätä eikä öötä)
”Tiedän, että minun puutokseni on sanoa asiat päin naamaa! Lienet kuullut sen jutun, kun äiti oli lapsivuoteessa Taavin saatuaan, jolloin en ollut vielä kuin 1v ja 10 kk ikäinen. Äitiä ja taloutta oli ollut hoitamassa joku naapurin mummo. Leipä oli loppunut, ja hän oli leiponut, ja ottaessaan kuumia leipiä uunista pois leipälapiolla, oli pannut ne lattialle jäähtymään. Minä olin vierestä katsonut touhua, ja sanonut: Ei leipiä lattialle. Olihan tuvassa isompiakin varmaan, mutta eivät uskaltaneet sanoa. Äiti oli vähän hävennyt sanontaani, mutta oli sitten hyvillään, kun mummo otti leivät lattialta, pani sanomalehtiä penkille, ja leivät niiden päälle jäähtymään.” (Oiva Paavolle 29.9.1999)
”Vaarihan usein lähti kävelemään, pyöräytti päätään ja hymähti, kun ei enää halunnut tai osannut keskustelua jatkaa. Oliko se vaarin sana myös ”Puhumatta paras?” Hiljaa olemista en minä ainakaan vielä ole oppinut.” (Paavo Oivalle 1.12.1999)
”Vaarilla on myös tapana sanoa hmhmhm, kun ei jotain asiaa hyväksynyt.” (Oiva 10.12.1999)
Paavo kirjoittaa voimakkaan mielipiteensä kirjeessään Oivalle. Pitkän ”vuodatuksen” jälkeen Paavo tuumaa: ”Tähän tuli nyt tämmöistä karmeaa tekstiä. Ei kyllä tarvitse ihmetellä jos niin kuin isä tapasi sanoa: ”Se tulee pää vetävän käteen.” (20.1.2000)
”Vaari kaatui 1940 kesällä Lappajärvellä pärepuuta halkaistessan ja katkaisi reisiluunsa, eikä siitä sitten enää toipunutkaan.” (Oiva Paavolle 28.9.2000)
Kirjoittanut Outi Hyytinen
2021