Meillä ei ollut karjaa, mutta heinää tehtiin myytäväksi. Vaikka heinänteko oli raskasta ja hikistä puuhaa, se oli mukavaa, koska koko perhe oli yhdessä. Eräänä päivänä saimme pellolle yllätyksen.
Isä oli niittänyt Tekstan (Fordson Dexta) perään kiinnitetyllä niittokoneella heinäsarat, ja koonnut haravakoneella heinät kasoiksi. Lähdimme koko perheellä laittamaan heiniä seipäälle.
Isoveli ajoi peräkärryn kanssa hitaasti ojan viertä. Isä seurasi kävellen, ja jakoi lavalla olevat seipäät pellolle tietyn välimatkan päähän toisistaan. Söimme sillä aikaa isosiskon kanssa ojan pientareella kypsyneitä mesimarjoja. Äiti tuli maitokärryjä lykäten Nurmeahon tietä pitkin. Maitokärryssä nukkui pikkuveli punaisen paksun täkin päällä peittonaan sinivalkoinen äitiyspakkauksesta saatu nallepeitto.
Isä otti rautakangen käteensä, ja iski reiän maahan. Hän iski kaksi kertaa, ja kolmannella kerralla hän liikutteli rautakankea hiukan reiässä. Sen jälkeen hän iski vielä yhden kerran, ja reikä oli valmis seipäälle. Kun isä iski seipään kuoppaan, hän polkaisi saappaiden kantapäällä muutaman kerran seipään ympärillä olevaa maata, jotta seipä pysyisi tukevasti pystyssä. Sen jälkeen isä teki heinäsutturan, ja laittoi sen sekä ensimmäisen hangollisen heiniä seipäälle. Isän heinähangolliset olivat tarpeeksi isoja pysyäkseen seipään alaosassa olevan poikittaisen kepin päällä. Keppi esti heiniä koskettamasta maata, ja niiden alla virtasi heiniä kuivattava ilma.
Meillä kaikilla oli heinähangot, joilla lisäsimme heiniä seipäille. Koska olin vielä pieni tyttö, oli hangossani lyhyt varsi. Se oli tarpeeksi pitkä kuitenkin siihen, että sain kurottamalla heinätupon seipään kärjen läpi. Kun heiniä oli ladottu seipään keskelle alaspäin sojottavaan naulaa asti, naula käännettiin ylöspäin. Näin heinät eivät vajonneet kuivuessaan alatappineulan päälle, ja heinät kuivuivat ilmavasti.
Äitikin oli talkoissa. Hän haravoi jälkeemme jääneet heinät, ja kiirehdimme hankoinemme nostamaan heinäläjän seipäille.
Maitokärryistä alkoi kuulua ääntelyä. Pikkuveli heräsi päiväunilta. Kipitin ajamaan maitokärryn saran päästä luoksemme.
Nyt oli aika juoda ruskeassa kolmen litran lasipullossa olevaa kotikaljaa. Pullo oli haettu kellarista, ja laitettu heinäseipään alle, jossa se oli säilynyt kylmänä. Kaikilla oli hiki työnteosta ja paistavasta auringosta, ja muovimukista hörpätty kalja maistui hyvälle. Pikkuveli juoksenteli niityllä, ja pidimme kaikki häntä silmällä, ettei hän juoksisi liian kauas.
Isä teki pajupillin. Hän katkaisi sopivan paksuisesta pajusta noin parinkymmenen sentin pituisen palan, ja veisti siihen puukolla vinon pään, eli suukappaleen. Sen jälkeen hän veisti loven noin viiden sentin päähän suukappaletta. Siitä tuli ääniaukko. Jännittävin vaihe on, kun pajun kuori pitää hivuttaa ehjänä puusta. Ensin oksaan pitää tehdä rengas, joka vapauttaa kuoren liikkumaan. Isä naputteli irrotettavaa osaa puukon kahvalla polveaan vasten, ja irrotti kuoren varovasti. Sen jälkeen hän suurensi tekemäänsä ääniaukkoa vuolemalla, ja teki parin millin paksuisen onkalon suukappaleen ja äänionkalon välille. Nyt pilliin voitiin asettaa kuoriosa takaisin. Ja sitten vaan puhaltelemaan! Pillin äänen korkeus riippuu äänionkalon koosta. Pikkuveljeä nauratti, kun ajoin häntä takaa puhaltamalla pilliin.
Talomme pihaan ajoi ja pysähtyi tuntematon auto. Autot olivat tuohon aikaan harvinaisia, sillä kylässä oli kaikki tarpeellinen eli koulu, posti, pankki, meijeri ja kahvila sekä kolme kauppaa. Sitä paitsi ajokortti oli aika arvokas hankkia. Jos tarvitsi lääkäriä tai pappia, niin kirkonkylälle pääsi pari kertaa päivässä linja-autollakin. Isä oli ajanut ammattiajokortin Keuruulla, ja hänellä oli linja-autoyritys, joten meillä oli linja-auto. Traktorimme ja monet maatalouskoneet olivat yhteisiä isän veljien kanssa.
Oudonnäköisestä autosta astui ulos mies, ja näki meidät heinätöissä. Hän lähti astelemaan tietä pitkin luoksemme kantaen jotakin ruskeaa sylissään.
Pysähdyimme hangonvarteen, koko pieni perhe. Isä käveli miestä kohti, ja me jäimme seuraamaan tilannetta. Mies ojensi ruskean laatikon isälle ja poistui.
Isä tuli laatikko kädessään luoksemme, ja laski sen varovaisesti maitokärryihin. Se oli radio. Isä kertoi unohtaneensa, että oli joskus Oulussa käydessään osallistunut arpajaisiin. Asiakkaan oli pitänyt arvata, kuinka monta lankarullaa esille laitetussa lasisessa kulhossa oli. Parhaiten arvannut voitti radion, jonka mies oli Oulusta asti (100 km) lähtenyt kuljettamaan isälle osoitteeseen Laakkola O.L. (Oulun lääni). Hän oli saanut selville talomme sijainnin kyselemällä.
Siinä sitten seisoimme radion ympärillä. En muista, tuliko tuon päivän heinänteosta enää mitään, koska halusimme innolla päästä kokeilemaan radiota. Pirtissämme oli kyllä jo radio, sellainen jaloilla seisova putkiradio, jonka lämpeneminen kesti tovin aikaa. Siitä sai kannen auki ja sisältä paljastui levysoitin. Mutta tämä radio oli pieni pöytämallinen transistoriradio, jonka päältä nostettiin kaksi teleskooppiantennia radioaaltoja sieppaamaan. Lämpenemistä ei tarvinnut odotella. Radio sijoitettiin piirongin päälle pirtin toiseen päähän.
Isän uusi radio taisi löytää kuitenkin pian paikkansa isoveljen huoneesta. Kun isoveli pääsi opiskelemaan, hänen ensimmäinen opiskeluharjoitustyönsä oli asentaa pattereilla toimivaan radioon verkkolaite. Jossain vaiheessa myös minä sain pitää radiota huoneessani. Äänitin kasettisoittimelle mikrofonilla radiosta lähetettäviä pianokonserttoja. Taisi käydä radiolle loppujen lopuksi niin, että pikkuvelikin kasvettuaan käytti sitä tekniikan opiskeluun.
Meidän heinäpeltomme muuttuivat ajan myötä pakettipelloiksi. Heinäladot hajotettiin, ja heinäseipäät jäivät lojumaan puuliiterin perukoille. Kylässä käytössä olleet niittokoneet, haravakoneet ja heinähäntä (jolla heinät koottiin latoon) unohtuivat jonnekin ruostumaan, hajotettiin osiksi ja uusiokäytettiin tai museoitiin.
Perheeni maat myytiin vanhempieni menehdyttyä sukulaismiehelle. Heinäsarkoja ja mesimarjaojia ei enää ole.
Nykyjään heinää singotaan muovin sisälle ja muovipallot koristavat maisemaa. Mutta radiota kuunnellaan traktoreissa tai pirteissä edelleenkin. Usein äänilähteenä on kännykkä ja radioääni sinkoutuu kuulokkeista suoraan omiin korviin.
kirjoittanut Outi Hyytinen
2026