Keuhkotuberkuloosi oli 1900-luvun alussa suomalaisten yleisin kuolinsyy. Vielä 1930-luvulla tuberkuloosi tappoi lähes kymmenentuhatta ihmistä vuosittain. Severi Savosen (1937) tutkimuksen mukaan asevelvollisista 88 % oli saanut tuberkuloosi-infektion ja tauti tappoi keskimäärin yhden suomalaisen joka tunti.
Viimein 1940–50-luvuilla saatiin voitto tuberkuloosin vastaisessa sodassa. Calmette-rokote tuli Suomeen, ja jo puhjenneeseen tautiin saatiin tehokkaat lääkkeet. Tautia esiintyi kuitenkin vielä runsaasti maassamme. Tuberkuloosin pelko ja taakka jatkuivat vielä muutamia vuosikymmeniä lääkkeen kehittämisen jälkeenkin.
Lähes jokaisella Hyytisten jälkeläisellä on suora yhteys tuberkuloosiin oman isoisän, isoäidin tai heidän vanhempiensa perheiden kautta. Voidaankin ajatella, että tuberkuloosin vaikutus ulottuu nykysukupolveen vanhempiemme välityksellä.
Johanna kertoo, miten tuberkuloosi vaikutti hänen isovanhempiensa ja oman äidin elämään.
Isän menetys
Syyskuussa 1908 isoäitini Tyyne vietti 5-vuotissyntymäpäiviään. Matti-veli oli vielä alle kolmevuotias ja poikavauva vain vajaan kuukauden ikäinen, kun perheen isä kuoli. Hän oli sairastunut keuhkotautiin, johon ei ollut parannuskeinoa. Kuoleva isä oli kuiskaamalla määrännyt pojalle nimen: ”Tehkää Erkki.” Isä-Matti oli kuolleessaan 33-vuotias.
Isoäitini lapsuuden kotitalo sijaitsi pienellä mäenkumpareella vastapäätä Lappajärven kirkkoa. Talo oli tyypillinen pohjalaistalo punamultamaalattuine hirsiseinineen ja valkoisine ikkunapuitteineen. Pienenä isoäitini katseli toisinaan veljiensä kanssa kodin ikkunasta hautausmaalle itkien ja huutaen: ”Meillä ei ole isää!” Tyynellä ja Matilla oli heidän Leena-äitinsä perintönä ruskeat silmät ja tumma kiharainen tukka.
Koulupakkoa ei vielä ollut, mutta Leena-äiti halusi, että kaikki kolme lasta suorittavat koko kansakoulun. Tyyne on kuvannut, että heitä lesken ja keuhkotautiin kuolleen isän lapsia kohdeltiin pienellä halveksunnalla kotikylällä. Opettajatkaan eivät tuntunet tasapuolisilta, vaan ottivat heidät helposti silmätikuiksi. Tyyne oli musikaalinen ja lauloi 14-vuotiaasta asti kirkkokuorossa. Kanttori olikin pyytänyt myös Tyyneä mukaan esiintymään kuorossa sisällissodan vainajien siunaustilaisuuksissa vuonna 1918. Tyyne harrasti myös näyttelemistä.
Matti-veljen kohtalo
Matti-veli sairastui rippikouluikäisenä keuhkotuberkuloosiin. Se on yleisin Mycobacterium tuberkulosis -bakteerin aiheuttama infektiomuoto.
Keuhkotaudin kulku oli yleensä hidas. Silloin tällöin kuitenkin sattui, että keuhkotauti vei kuolemaan muutamissa viikoissa. Tätä keuhkotuberkuloosimuotoa nimitettiin jokapäiväisessä puheessa nelistäväksi keuhkotaudiksi.
Matti sairasti vuosia. Hän vietti pitkiä aikoja parantolassa Oulaisissa. Rahaa kului parantolamaksuihin, mutta parantavaa hoitoa tautiin ei ollut. Matin sisko, isoäitini Tyyne, oli kiinnostunut opettajan ammatista. Haaveet opettajaseminaarista kuitenkin kariutuivat veljen sairastumisen myötä. Tyynen kouluttautumiseen ei perheellä ollut nyt varaa. Tyyne käytti tarmonsa harrastuksiin. Hän teki nuorisoseuratyötä, lauloi kirkkokuorossa ja näytteli edelleen, oli voimisteluseurassa ja luki paljon.
Tuberkuloosi leviää ilmavälitteisesti, joten sairastunut pyrittiin eristämään muista perheenjäsenistä. Kun nuori Matti ei ollut parantolassa, hän oli kotona eristettynä omassa huoneessaan. Hän oli kuolemansairas, mutta sairastumisen alkuvuosina Matilla oli parempiakin kausia. Leena-äiti hoiti tilaa, Erkki-veli oli vielä koulupoika.
Tyyne meni kihloihin paikallisen Matti-nimisen miehen kanssa joulukuussa 1921 ja heidät vihittiin helmikuussa 1922. Tyyne ompeli itse hääpukunsa, vaikka neulan käyttö olikin hänelle työlästä. Tyyne olisi ollut vasenkätinen, mutta ajan tavan mukaan hänet pakotettiin oikeakätiseksi. Koska sota-aika oli vielä niin lähellä, hunnuksi ei saanut muuta kuin sideharsoa. Hunnun päälle haettiin sairaalasta myrtin oksia seppeleeksi, muita kukkia ei ollut.
Tyynen ja Matin esikoinen, Eila, syntyi joulukuussa 1922 Matin kotitilalla. Nuori perhe muutti kuitenkin pian Tyynen kotitaloon, kun näytti, ettei Matti-veljestä ehkä tulekaan isäntää taloon. Pikkuinen Eila-tätini kurkisteli kamarin ovesta sairasta enoansa, ja tämä pyysi tätiäni tulemaan luokseen, jotta saisi edes silittää Eilan tukkaa.
Keuhkotuberkuloosi-infektio aiheuttaa väsymystä, ruokahalun menetystä, laihtumista, yöhikoilua ja kuumeilua. Tyypillisiä oireita ovat myös pitkittynyt ja paheneva yskä. Taudin edetessä limaa alkaa erittyä keuhkoista. Sairastuneella on usein rintakipua ja hengenahdistusta. Jos tauti edelleen etenee, yskä muuttuu veriseksi ja keuhkoihin muodostuu tuberkuloottisia onkaloita. Ne aiheuttavat lopulta massiivisen verensyöksyn hengityselimistössä ja katkaisevat hengitystiehyeitä. Tämä johtaa tukehtumiseen.
Tyyne odotti marraskuussa syntyvää toista lastaan, kun hänen pikkuveljensä Matti kuoli 18-vuotiaana heidän kotonaan heinäkuussa 1924. Matin kuoleman jälkeen vaikutti pitkään, että keuhkotuberkuloosi olisi viimein lakannut kurittamasta perhettä.
Eija-äitini unelma
Vielä 1960-luvulla keuhkotuberkuloosi rikkoi unelmia. Leena-äiti oli kuollut vuonna 1947 ja haudattu Mattipoikansa viereen. Leena oli ehtinyt näkemään Tyynen ja Matin saavan seitsemän lasta ja heidän ensimmäisen lapsenlapsensakin syntymän. Tyynen ja Matin kotona asuivat vielä kaksi nuorinta lasta, äitini Eija ja pikkuveljensä Esa.
Tyyne oli nuorena haaveillut opettajan ammatista ennen kuin veljensä sairastuminen pakotti hautaamaan sen unelman. Nyt Eija-tyttärensä haaveili kotitalousopettajan ammatista. Eija-äitini meni keskikoulun viidennen luokan jälkeen tammikuussa 1961 vuoden kestävään emäntäkouluun, joka oli ensimmäinen vaihe kotitalousopettajan ammattiin.
Keuhkotuberkuloosi ei ollutkaan jättänyt Tyynen perhettä vieläkään rauhaan- se puuttui jälleen perheenjäsenen kohtaloon. Äitini Eija Tyynelä muistelee 65 vuoden takaisia asioita:
”Ensin oli pakollinen tämä emäntäkoulu. Minä sain emäntäkoulussa stipendin. Ja olin innostunut siitä kaikin puolin, mutta vietiin jalat alta sitten. Minä olin sen kevään emäntäkoulun jälkeen voimistelunopettajan äitiyslomasijaisena koululla. Mutta sitten minun kaksi tyttöystävääni joutuivat sinne (Härmän parantolaan) kun niistä löytyi bakteeria. Molempien kotona oli ollut keuhkotautia. Niin minut pantiin varalta sinne Härmään, että minä en levitä, vaikka minussa ei mitään ollutkaan. Keuhkossa oli joku musta arpi. Kolme kuukautta oltiin siellä. Joka päivä piti räkiä kuppiin. Minä olin varmaan hullu! Minä itkin ja itkin. Minä tiesin, että minulla on hirttoköysi kaulassa ja minulta meni unelma. Tuli tiedot, että sylky on puhdas ja minussa ei ole bakteeria. Se tieto tuli keväällä, kun oli jo hakuajat. Minä tiesin, että minulle oli lyöty leima otsaan enkä voinut enää hakea kotitalousalalle.”
Syksyllä 1962 äitini aloittikin kotitalousharjoittelun sijaan lukion. Hän kävi säännöllisissä tarkastuksissa vielä pari vuotta tuberkuloosiepäilyn jälkeen. Tällöin keuhkotkin olivat puhtaat. Kun vanhempani menivät naimisiin 1970-luvun alussa ja rupesivat pian odottamaan ensimmäistä lastaan, äitiysneuvolassa oli vielä lomakkeissa kysymyksiä tuberkuloosista; Oletteko sairastaneet keuhkotuberkuloosia tai onko teillä ollut epäilyä tartunnasta? Kätilö oli kannustanut äitiäni jättämään sellaisista kysymyksistä kyllä-rastit pois, sanoen: mitä tuota vanhaa asiaa enää kaivelemaan. Tauti oli jo voitettu.
Epilogi: Miten Leenan ja Matin lasten elämä jatkui
Tyynen ja Erkki-veljen perheet olivat hyvin läheisiä, he asuivat aluksi seinänaapureina ja perheiden kasvaessa naapuritaloissa. Erkki kuoli kahdeksan jo-aikuisen lapsen isänä heinäkuussa 1964.
Tyyne ja Matti ehtivät olla naimisissa 38 vuotta. Tyyne-isoäitini eli vielä lähes 31 vuotta isoisäni kuoleman jälkeen. Heidän vanhin tyttärensä Eila, jonka hiuksia keuhkotautiin kuoleva enonsa toivoi pääsevänsä silittämään, eli 98-vuotiaaksi. Tyynelle ja Matille syntyi vuosina 1945–1977 kaikkiaan 31 lastenlasta, joista minä olen nuorimmainen. Minulla on isoisoäitini ruskeat silmät, mutta poikani ei ole Matti vaan Matias.
Kirjoittanut Johanna Hietalahti
2026
Johannan isoäiti on Taavetti Hyytisen tyttärentytär.
Kirjoituksessa mainittu Leena, sukutaulussa 441 nimellä Helena, on Matti Äijä Hyytisen veljen Taavetin tytär. Tuberkuloosiin kuolleelle Matille ei ole merkitty syntymä- eikä kuolinpäivämäärää. Matti syntyi vuonna 1905, ja kuoli 1924.
Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.
Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena,
ja sen riemua helisi maa.
Oi jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi.
En voi sitä ymmärtää!
Nuorena tuberkuloosiin kuolleen runoilija Saima Harmajan (1913-1937) runo Peipponen kuvasi monen 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla syntyneen tunteita.