Sukuposti

Äiti  on  tullut  navetastanostanut  käsin  lypsetyn  höyryävän  maidonjäähtymään jäillä  täytettyyn  betonisaaviinisä lähtenyt lykkimään kärryillä  tonkkiamaitolaiturille tien viereenkohta jo kuuluu kuorma-auton  kaasutus  ajotieltäehdittiinpä  taas  työt ajoissa! Äiti  riisuu  lehmäntuoksuisen  navettatakkinsapoistaa navettahuivin rispaantuneen  nutturansa  päältäasettautuu sisätiloihin Unisia  pellavapäitä  notkuu  jo  pirtin  penkeillääiti  kaataa terässangosta  puuromaitoa  emaloituun  rautapataanasettaa kalistajan paikalleen, muutama  puu  hellanpesäänjo viriää valkia, maito lämpiää,hän sekoittaa

Kolme punaista olkalaukkua, jonossa kolme A:ta, Anni, Anne ja Aino. Siinä oli maalaiskylän lapsisaldo v.1951 kaikkien suurien ikäluokkien jälkeen. Voi miten korkeat olivatkaan kaksikerroksisen puukoulun betonirappuset, ovelle pitkä matka. Hetki sitten oli Alli, Opettaja vailla vertaa, kilistänyt voimaperäisesti portailla lehmänkelloa niin että varmasti koko kyläkunta sen kuuli: tänään, 1.9. alkoi koulu. Ensin saivat sipsutella sisään

Tarina luonnon tarjoamasta sylistä ja luottamuksesta, joka luo turvaa ja uskallusta kohdata itsensä ja elämä sellaisena kuin se tulee vastaan. ”Tämän tien minä valitsin kulkea. Hapuileva ja yksin minä olin. Tulit merkiksi ja viitoitit suuntaa. Valaisit koko tienoon, että ymmärtäisin. Osana kaikkea, enkä yksin. Turvassa kotona minä olin. Luonnon sylissä” Nämä ajatukset tulvahtivat mieleeni kävellessäni

Anna Huhtala oli Lappajärveltä Pulkkilaan muuttaneiden Erkki ja Alina Hyytisen tyttären Ailin tytär. Aili meni naimisiin Vilho Huhtalan kanssa, ja muutti Kälviän Vuolteelle. Tässä sukutarinassa kerrotaan Annan opettajan uran alusta Annan kirjeiden ja siskon tyttären kirjoittaman kertomuksen sekä Annan veljen Eeron kuvien kautta. Lisänä on myös Alina-mummun kirjeistä poimittuja merkintöjä Annasta. Anna Annala (o.s. Huhtala

Kun synnyin Kälviällä, oli tätini Helvi auttamassa perheeni luona. Liekö se syynä, että olen tuntenut Helvi-tätini läheiseksi.  Oli kevättalvi 1947, ja Helvi-tätini oli käymässä Huhtalassa kotonani. Olin silloin neljävuotias. Meitä lapsia oli silloin jo 5, ja olimme kaikki alle kuusivuotiaita. Äitini odotti kuudetta lastaan. Työtä oli paljon. Niinpä äitini sisko Helvi, joka oli silloin perheetön,

Mitä perunkirjasta voi lukea? Perukirja on mielenkiintoinen ja monipuolinen entisajan elämää valottava asiakirja. Tämä aiemmin myös kalunkirjoitukseksi kutsuttu luettelo vainajan omaisuudesta laadittiin perunkirjoituksessa, jossa olivat paikalla todistajat eli uskotut miehet ja kuolleen perilliset. Perunkirjoitus piti tehdä vuoden 1734 jälkeen sakon uhalla kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Köyhät jättivät sen kuitenkin usein tekemättä. Perukirja tarvittiin myös lesken

Lappajärven museon tienristeykseen on etsiytynyt kivi. Se ei ole mikä tahansa pojankoltiaisten potkittava kivenkimpale tai kouraan mahtuva heittokivi. Se on valtava, yli miehen mittainen mölliäinen, keskeltä hiukan ylöspäin hoikkeneva, parilta puolelta sileä ja yhdeltä päästään kaareva. Kivi ei ole tullut paikalleen sattumalta, vaan joku sen on siihen kuskauttanut pienen matkaa pois pellolta ihmisten pällisteltäväksi. Arvatenkin

Poika rakensi aitaa Oulaisten pitäjän Matkanivan kylän Annopäässä, Pyhäjoen rannalla. Viime kesänä isä oli opettanut miten ja milloin lammasaita pitää rakentaa.  Poika muistaa hämärästi, että isä kuoli Oulun lääninsairaalassa viime loppiaisena. Hänet siunattiin Oulaisten kirkossa ja kuljetettiin haudattavaksi Lappajärvelle, jossa hänellä oli valmiina hautapaikka ensimmäisen vaimonsa Elvi Matildan os. Ollin s 15.3.1906 vieressä. Poika muistaa